Pinnasin sen nyt 3mm/154mm pinnoilla. 40e Mopo-Sportista. Nipat taas löytyivät liikkeestä nimeltä Finmopo, joka sijaitsee Järvenpään pohjoispuolella. Mopo-Sportista löytyy pinnoja, mutta ei nippoja. Finmoposta taas ei löydy sopivia pinnoja. Normisettiä DIY-touhussa siis. Nipat sain 15 eurolla, joten uuden renkaan kanssa päästiin 130 eurolla tällä kertaa. Rengas on Duro Mopo-Sportista. Nyt se on hyvin jykevä.

Mielenkiintoinen reissu sinänsä Finmopoon. Velogatissa on nyt noin 18kg pyörivää massaa. Takapyörä 13,7kg, ja siihen päälle etupyörät. Sitä ajetaan juuri niin kuin täysiperävaunurekkaa. Kiihdytykset sekä jarrutukset hitaasti, kääntösäde suuri, mutta kun sen noin kilometrin kiihdytyksen jälkeen saa täyteen vauhtiin, niin sitten se menee. Ei pienet tuulet tunnu. Vanhaa Lahdentietä oli todella hyvä vetää. Täysin eri ajorytmi ja tapa kuin polkupyörällä. Polkupyörät ovat sellaisia neuroottisia päiväperhosia. Kiihdyttävät hirveän nopeasti, ja pysähtyvät kuin seinään kun vähän vastatuuli iskee. Ei ole liike-energiaa eikä massaa.

Pieni moka tuli tehtyä ehkä siinä, että laitoin taakse 21-tuumaisen, joka vastaa osapuilleen 26-tuumaista polkupyörän vannetta. Mokan siinä mielessä, että 21-tuumaisten katurenkaiden valikoima on hyvin rajallinen, niitä on tasan yksi malli joka minulla on nyt tuossa. Rengas on vähän tarpeettoman painava, se painaa tasan neljä kiloa ilman sisuria. Sisuri painaa 530g. Paino tulee sen muhkeudesta ja kolmikankaisuudesta. 19-tuumaiselle vanteelle saisi KAKSI KILOA kevyempiä renkaita :) Jotka olisivat silti polkupyörä-näkökulmasta vahvoja. 19-tuumaisen vanteen käytöönotto vain olisi vaatinut takaripustuksen uudelleenrakentamista, kun perä olisi tippunut alaspäin.

Lisäksi valintaan toki vaikutti se, että nykyinen vanne maksoi rompetorilla todellakin vain sen yhden euron.
Nykyinen moottori ei ole millään muotoa ylitehoinen, mutta juuri ja juuri riittävä. Moottorin sopivuudenhan ratkaisee se, kun sillä ajetaan 50km lujaa yli +25C kesäsäässä. Että palaako se vaiko ei. Tuo nykyinen pikku-suoraveto kestää kesäpäivän juuri ja juuri . Burger Kingin uusi Pina Colada-smoothie oli Tuusulassa järjettömän hyvää.

Ketjurulla eli idler pulley, tai recumbent power idler. Näitä on Velogatissa kaksi kappaletta. Kumpikin kääntää vetävän ketjun kulkusuuntaan noin 40 astetta. Rulliin kohdistuva voima lienee jotain viidenkymmenen kilon luokkaa poljettaessa lujaa. Kaupassa ulkomailla nämä maksavat 55 euroa kappale, plus posti. Halvin malli. Kalliit mallit ovat yli satasen kappale, ennen postia ja tullia jenkeistä.
Ylempänä kuvassa itsehitsattu malli, painoa 203g. Siinä on Bilteman kuulalaakeri, joka on hitsattu sinkularattaaseen. Menetelmä on huono siksi, ettei kuulalaakeri kestä hitsaamista. Kuulien pinta vaurioituu.
Uusi 12mm reiällä oleva kuulalaakeri kesti reilut 2000km.

Sen seuraajaksi rakentelemani korvike kuvassa alhaalla on fiksi-pyörän takanapa, painoa 290g. Noita saa Fillarikellarista 11 eurolla. Ratas on kierteellä, joten sen voi vaihtaa. Näin saa toimivan ketjurullan parilla kympillä. Kevyt se ei tietenkään ole. Kaksi tehdastekoista rullaa maksaisi pitkälti yli satasen, eikä niiden kilometrien kestomäärästä osaa sanoa. Ratas niissä ei ole vaihdettava, joten maksimissaan rattaan ikä. Niitä käyttämällä saattaisi pelkkiin ketjurulliin kulua vuodessa vajaat 300 euroa, mikä on hieman liikaa köyhälle kinneristille. Rattaaksi käy 332-ketjulle tehty fiksiratas, joita saa lähinnä Kumiluodista. Perus sinkularatas ei käy, koska se on tehty vaihteettomalle perusketjulle, se on liian leveä.

Sain tarpeekseni jatkuvasti rikkoutuvista takarenkaista. Niitä (57-559) on nyt mennyt kevään aikana noin kymmenen. Tappajasepelit tulee läpi, sitten kun laitat pistonsuojanauhan niin nauha hankaa renkaan kankaat rikki sisältä, jne. Kinnerin vaatimukset takarenkaalle ovat aivan toiset kuin pystyfillarin.
Kinnerissä renkaaseen ja vanteeseen kohdistuu suuri sivurasitus. Pinnat kestävät sen sitä paremmin mitä vähemmän vanne joustaa sivusuunnassa, ja mitä leveämpi ja tukevampi rengas on.
Ajatus oli pinnata se 3 mm pinnoilla, mutta nippoja ei löydy toistaiseksi mistään, pinnoja kyllä. Nyt laitoin siihen vanhat 2,5 mm kiinanpaskapinnat, kun muita ei ollut.

Vanne on 21-kokoinen mopon etuvanne. Löysin sen reissulla Koskenkylän rompetorilta eurolla. Sain samalla pikakurssin, kuinka moponrengas vaihdetaan ruuvimeisselillä. Irroitimme vanteelta vanhan maastorenkaan pois. Sahasin siitä pois vanhat pinnat rautasahalla kun ne eivät enää ruosteen takia muuten irronneet. Rengas on uusi mopon katurengas.
Kun oli jo vanne, niin päästiin alle sadalla eurolla. Muuten olisi mennyt enemmän. Pinnasetti tällaiseen maksaa jo seitsemänkymppiä. Renkaat kuudestakympistä ylöspäin.

Tappajasepeli, see what you got :) Se on tubeless-teräsvyörengas. Painaahan se kuin perkele, ulkorengas lähinnä, mutta tämä ratkaisu oli lähes pakko tehdä. Koko kiekko moottoreineen 13,6kg.
Kolme kiloa tuli lisää, mutta kinneriä ajatellen se on juuri oikeassa paikassa tuossa.

Tukevuus on...no...:) Miellyttävä. Ei paljon hötky tämä. Veikkaan, että tämän renkaan kulutuskestävyyskin tulee olemaan jotain muuta, kuin aiempien fillarinkumien, jotka kestivät 1500km vaikka takana ei ole edes jarrua (vielä). Lisäksi tämä ratkaisu lisää turvallisuutta huikeasti. Pientareella ajo lujaa on vähän pelottanut siitä syystä, että jos se fillarinrengas fillarinvanteella kosahtaa täydessä vauhdissa, niin kinneri menee poikittain ajoradalla ja siitä lähdetään sitten katon kautta ympäri. Jos rengas tyhjenee, niin kinneri lähtee sladiin välittömästi. Tällainen teräsvyö-DOT-rengas säilyttää ryhtinsä, etenkin tässä käytössä, vaikka se yhtäkkiä tyhjenisikin. Näen tämän valinnan myös henkivakuutuksena.

Renkaan laitto vanteelle kahdella polkupyörän pienellä rengasraudalla ja ruuvimeisselillä oli mielenkiintoinen savotta. Kids, don"t try this at home. Siinä nimittäin hiki valuu otsalla, mutta meni se, jumalauta. Vääntää saa isolla ruuvimeisselillä suunnilleen sen mitä lähtee. Sisärenkaan venttiilin pujotus paikalleen on myös toisenlainen rasti, kuin polkupyörässä. Kun sormet eivät yllä sinne vanteen venttiilinreikään saakka.
Kohta sen voi joutua taas irroittamaan, jos löydän niitä 3mm nippoja, niin vaihdan ne pinnat siihen.
Renkaan ulkomitta täynnä ilmaa on millilleen juuri sama, kuin 57-559 renkaan ulkomitta.


Koeajon-edit: oli kyllä todella hyvä ajaa. Jessus mikä tukevuus. Pystyi ajamaan kurveihin todella lujaa. Huonona puolena se että vierintävastus kyllä kasvoi hieman.

Helsinki-Kotka-Helsinki. 320km kahdessa päivässä.
Lähtiessä aamulla Hakaniemestä satoi lujaa. Sade kuitenkin lakkasi onneksi pian. Kinnerin lisäpaino ei tuntunut ajossa yllätyksekseni paljoa, ajettavuus jopa parani kun painoa tuli lisää myös eteen.
Ensimmäinen rengasrikko tapahtui jo Vartiokylässä. Toinen ennen Loviisaa, jolloin ulkorengas hajosi kudosten revettyä rikki, samalla tietysti meni myös sisuri jälleen. 100km matkalla 1 ulkorengas ja 2 sisuria.
170-tie on Porvooseen asti suht ookoo. Puhun nyt siis kinneristin näkökulmasta, en pystypyöräilijän.
Porvoossa latasin Nesteen autopesulassa. Olin soittanut tulostani etukäteen.

Väli Porvoosta Loviisaan on huono. Ensinnäkin tie on huonokuntoinen, rikki paikoitellen. Ajoradan puolella on välillä ammottavia monttuja ja pahoja railoja. Piennar oli parempikuntoista, mutta se ei kinneristiä paljoa lohduta kun se on kapea. Pahinta oli se että tien pohja on pettänyt paikoitellen reunoista. Tie oli välillä niin kallellaan, että kinnerillä oli pakko hidastaa kävelyvauhtiin pahimmissa paikoissa ja silloinkin täytyy ajaa roikkuen kyljen ulkopuolella kuin purjehtija sivutuulessa. Muuten olisi ollut kaatuminen ja pinnojen katkeaminen lähellä.

Kaksipyöräisellähän asiaa ei pane merkille ollenkaan. Korkeintaan silloin, jos tienpinta on jäässä. Kaltevuus on kaksipyöräisellä yhdentekevää. Kolmipyöräisellä se ei ole. Kyseinen väli on varsinainen velodromi, ja lisäksi se on mäkinen.
Väli Loviisasta Kotkaan oli sitten taas hyväkuntoista ja tasaista. Ajo Loviisasta Kotkaan tuntuu kuin laskisi koko ajan alamäkeä. Sattui vielä myötätuuli, niin hyvän vauhdin ylläpito oli helppoa.
Kotkaan saavuttiin keskinopeudella 23,4 km/h.

Kotkassa pyörin hetken kaupungilla, ja sain käteeni elämäni isoimman makkaraperuna-annoksen. Helsingissä ei sellaisia myydä. Jäi osa syömättä jopa 160km ajon jälkeen, ei vaan mahtunut. Kotkan keskustasta majoituin uutta siltaa pitkin Mussalon leirintäalueelle, joka oli hyvä. Kaikki pelasi ja hinta oli edullinen. Mussalon huono puoli on se, että se sijaitsee 9,8km sivuun 170-tiestä. Se on aika syrjässä.
Takaisin palatessa Mussalo-Loviisa taas tuntuu, kuin ajaisi koko ajan ylämäkeä. Homma on aikamoista puskemista. Lisäksi vastatuuli oli kova koko matkan Stadiin asti.

Loviisan taksiasemalla tiedustelin latausmahdollisuutta ja luvan sainkin, mutta sitten osoittautui, että ainoa töpseli oli viisipiikkinen voimavirtapistoke, mihin oma schukoni tai kolmipiikkinen CEE ei käy.
Loviisasta ajelin Koskenkylän Nesteelle, jossa oli meneillään jonkinlainen rompetori. Torilta löysin ihan ookoo-kuntoisen 21-tuumaisen mopon etuvanteen eurolla, jonka olen ajatellun pinnata nykyisen fillarinvanteen tilalle moottorivanteeseen. Mopon vanteen etu on, että siinä voi käyttää kunnon renkaita.

21-tuumainen mopon vanne on lähes saman kokoinen kuin 26-tuumainen polkupyörän vanne. Muutaman millin pienempi. Sille voi asentaa myös halutessaan 547-kokoisen polkupyörän renkaan, jos löytää riittävän leveän, 57-millisestä ylöspäin. Vanne painaa 800g enemmän kuin kaita fillarinvanteeni.
Koskenkylän Neste on mukava paikka. Lataus mahdollistui ulkoseinässä sijaitsevasta töpselistä, joka oli kolmen metrin korkeudella! Kuvassa töpseli sijaitsee ikkunarivin yläpuolella, josta roikka.

Matkalla saavutin uuden huippunopeusennätyksen. 53,6 km/h suuressa alamäessä Loviisan ja Kotkan välillä.
Kinnerissä vauhti tuntuu toisella tavalla kuin pystypyörässä. Kotiin palatessa olin aika puhki, ja olen yhä tätä kirjoittaessa. Jalkojen lihakset ovat kaikkensa antaneet. Sinänsä kinneri on pitkällä matkalla mukava. Ei ala mikään paikka kipuilla. Polvetkin sietävät paremmin kinneröintiä.

Hiukan kevyen sähköajoneuvon lataamisesta tien päällä.'
Se ei ole helppoa tällä hetkellä. Latauspaikat, töpselit siis, ovat erittäin harvassa ja osa ajopäivästä menee aina niiden etsimiseen. Jos mahdollista, on hyvä soitella töpseleistä etukäteen, kysymys on nimittäin lähes aina täysin ennenkuulumaton ja uusi. Että joku tarvitsisi hiukan sähköä pariksi tunniksi keskellä päivää.
Kaupunkien matkailuneuvonnat eivät ole kuulleetkaan koko asiasta. Että joku tarvitsisi sähköä, olet aina ensimmäinen, joka kysyy. Heillä ei ole hajuakaan, mistä voisi löytää töpselin.

Erinäiset huoltoasemat ovat aivan yhtä pihalla. Ei ole kukaan koskaan kuulemma tarvinnut töpseliä. ABC-ketjulla on jopa ihan politiikka, ettei rakennuksiin ole suunniteltu töpseleitä kuin keittiöön ja vastaaviin henkilökunnan tiloihin. Näin minulle kerrottiin. On siis ihan erikseen päätetty insinööritoimistossa, ettei töpseleitä niin sanotulle täyden palvelun huoltoasemalle.
Välillä olen miettinyt, että mitä jos autoilija kurvaa pihaan simahtaneen akun kanssa, tai auto ei parkista enää käynnisty vaan virta on karannut?

Siihen jää. Sähköä et saa mistään, korkeintaan toisesta autosta. Uuden akun ehkä myyvät joissain paikoissa.
Vieressä on ruotsinlaivaa muistuttava jättimäinen ABC-megapoli, mutta siinä ei ole töpseleitä. Jos sattumalta jossain löydät töpselin rakennuksen sisältä jostain ruokapöydän vierestä, niin sitä et voi käyttää sillä laturisi pitävät kovaa meteliä ja vievät tilaa. Liikaa häslinkiä lounaspöytään.

Ainoa ketju, jonka pihassa lataus joten kuten onnistuu, on Neste. Ei heilläkään itse asemalla, eikä kaikilla asemilla, mutta niillä joissa on se erillinen autopesula. Siinä autopesulan seinässä on töpseli, jossa on monimutkainen ajastin (pyöritä ensin myötäpäivään, sitten vastapäivään, ja sitten vielä myötäpäivään). Siitä saa maksimissaan sähköä kahden tunnin ajan, jos osaa käyttää ajastinta.

Joidenkin harvojen huoltoasemien pihassa on ns. matkaparkki, joista käsittääkseni saattaa saada sähköä CEE-plugilla. Tarvitset aina mukaasi sekä Schukon, että CEE-adapterin. Monilla leirintäalueilla on käytössä pääsääntöisesti CEE-töpselit, joihin schuko ei käy. Leirintäalueilla voi usein ladata keskellä päivää.
Se maksaa sen kuusi euroa. Sähköä kulutat yhden kilowattitunnin verran, eli kuuden centin edestä.
Tasan satakertainen hinta. Tätä eivät ihmiset usein usko. Ihmisten asenne sähkönpyyntöösi on se, että imet kaupungin voimalaitoksen kapasiteetin tyhjäksi. He kokevat, että varastat heiltä jotain, kun pyydät sähköä hetkeksi ja tarjoat maksua. He eivät helpolla usko, kuinka vähän sitä sinulla kuluu.

Kerran latasin erään tanssilavan seinästä. Seuraavana päivänä töpseli oli suljettu. Kuusi centtiä.
Kun tarjoat kahta euroa korvaukseksi kuuden centin latauksesta, niin sitä pidetään pienenä summana.
Oma lataustehoni vastaa leivänpaahdinta. Molemmat vievät 700W.
Sähköautoille tarkoitettuja koko ajan yleistyviä latauspisteitä ei voi käyttää. Siihen on monta estettä.
Ensinnäkin hinta, joka on kannaltasi absurdi. Lataus noissa latauspisteissä maksaa luokkaa 15 euroa tunti. Kahden tunnin kuuden centin latauksestasi maksaisit siis 30 euroa. 100km ajo maksaisi sinulle noin 50 euroa. Maksasit, jos pystyisit, sillä maksaminen ei onnistu, kuin jollakin etukäteen ostetulla kortilla ja koodilla. Toiseksi sinulla ei ole sopivaa töpseliä, että voisit ladata sähköautojen latauspisteestä. Schuko tai CEE ei käy, niissä on omat merkkikohtaiset töpselinsä.

Yksi hyvä latauspaikka ovat taksiasemat, joilla on se erillinen lepotaukotilapömpeli. Niiden seinässä on rivi töpseleitä, joita saa kysymällä käyttää. Tällaisia asemia on vain aika harvassa. Karkkilassa on yksi.
Välillä minulle sanotaan, että "en osaa ajatella sähköpyörää retkipyöränä, nehän on tarkoitettu työmatkoihin"
Olen toista mieltä. Sähköpyörä on mitä parhain retkipyörä, kunhan se lataus vain onnistuu jossakin.
Itse rakentamalla ja hiukan asiaan perehtymällä on 150-200km toimintasäde saavutettavissa helposti.

Mitä nyt olen tämän keväänkin retkipyöräilyblogeja lukenut, niin jokaisella on pettänyt polvi jossain vaiheessa matkaa. Myös viime vuoden blogeissa. Tätä ongelmaa ei sähköpyörällä juuri ole, et tarvitse bussia, voit ajaa koko matkan. Ennemminkin näen asian niin päin, että lyhyillä parin kilometrin kaupunkimatkoilla sähköpyörä on painava, työläs ja tarpeeton, jollei kyseessä sitten ole tavarafillari yms. Lyhyillä matkoilla fysiikan pettäminen ei haittaa, eikä sitä yleensä edes tapahdu.

Ainoat asiat, jotka oikeastaan estävät sähköpyöräretkeilybuumin kehittymisen ovat valmistajat, jotka eivät valmista sähkopyöriä suurella akkukapasiteetilla (voit silti itse tehdä sellaisen), ja tien päällä lataamisen hankaluus.

Caterham Seven ja Velogatti Gran Turismo Sport.

35Ah lipoakut, eli 11kg litium-kobolttia. Kytketään rinnan ja sarjaan joka latauksen jälkeen, ja irroitetaan taas ja kytketään latureihin yksitellen. Yhtään kytkentävirhettä ei saa tehdä. Ei mikään kuluttajatuote torveloille, eikä ihmisille jotka kysyvät että "täytyykö" sun tehdä sitä ja tätä. Kyseessä on harrastus.
Uutena kuvan kasan hinta on noin 700 euroa posteineen halvimmillaan Kiinasta. Energiaa kasassa on noin viiden tavallisen kaupan sähköpyörän akun verran. 35Ah/48V.