Helsinki-Tallinna-Ardu-Rapla-Paldiski-Tallinna-Helsinki.
Huomasin että jäi raportti kirjoittamatta tästä reissusta jostain syystä, joten tämä ilmestyy nyt näin jälkikäteen. Itse reissu tehtiin viime vuonna, ja oli nimeltään Ecotrip.

Tallinnasta lähdimme tihkusateessa kohti Ardua, jonne tuli matkaa vajaat sata kilometriä. Tallinnan asfaltti on huonokuntoista. Raitiovaunujen kiskot ovat noin 5cm asfaltin pinnan yläpuolella keskellä katua monissa paikoin. Niiden ylittäminen vauhdilla oli aikamoista paukutusta. Ajokulttuuri Tallinnassa on myös aika reteää. SUV-bemarit puskevat metrin päässä perästä takana. Plussana ihmettelin miten Tallinnassa on osattu jättää rotvallit pois kelvien ja pyöräteiden risteyksistä, kun meillä se tuntuu olevan työn ja tuskan takana. Meidän rotvalli-pakkomielteessämme on jotain hyvin pimeää. Muilla mailla sitä ei juuri ilmene. Jopa uusiinkin risteyksiin niitä yhä rakennetaan, eikä riitä että kadun kulmiin, vaan monesti kadun keskelle rakennetaan sellainen metrin levyinen korkea kumpu jolle kinneri ei mahdu mitenkään päin, ja jossa on rotvallit.

Ajettaessa taas Tallinnan ulkopuolelle muuttuu meininki täysin. Asfaltin kunto on parempaa kuin Suomessa. Teiden varsilla on kylttejä "this road is funded by the EU". En tiedä tekevätkö ne niitä Naton panssareille vai mille, mutta EU on maksanut Viron tieverkon hyvään kuntoon. Kumpa se tekisi saman Suomessa. Ilo on vetää uusia sileitä tasaisia baanoja joissa ei ole ylämäkiä. Virosta käytännössä puuttuvat ylämäet kokonaan, mikä tekee siitä kinneristin toivemaan. Tallinnasta poistuttaessa on vähän ylämäkeä. Liikenne ei ole mikään ongelma maaseudulla sillä sitä ei käytännössä ole, noin Suomen mittakaavassa. Hyvin on rauhallista, kerran tunnissa menee auto ohi. Lähes joka pihassa on suuri koira joka haukkuu portilla.

Ardun kyläkauppa. Hintataso ei ole enää sitä mitä se oli 90-luvulla. Nyt se on jo aika lähellä Suomen tasoa, mikä tekee siitä kalliin paikallisille. Juustotiskillä huomasi, että nyt on tultu Eurooppaan. Joka kyläkaupan juustotiskillä oli oman kylän erikoisuuksia myynnissä. Jäätelön rasvaprosentti oli jotain, mitä Suomesta ei saa millään rahalla. Suomessahan kalliit design-jäätelötkin kuten Kolmen Kaverin jäätelö ovat lähes rasvattomia jostain syystä. Virossa jäätelön rasvaprosentti on kolminkertainen. Se saa halvankin tuutin maistumaan huippujäätelöltä. Tuo kuvassa näkyvä Milan on muuten ihme peli. Menee kovaa. Minulla ei ole moottorin kanssa sille mitään jakoa jos se päättää vähän nostaa matkanopeutta. Se jättää minut kuin seisomaan.

Ardussa yövyimme jonkinlaisessa hyvätasoisessa retkeilymotellissa, joka Neukkulan aikaan oli ollut Puolueen koulutuskeskus. Yksi monista. Ihan hyvän tarjoilun pistivät pystyyn meille siellä. Gatin lataamishässäkkä on vähän hankala tuollaisella reissulla, missä päivän ajon jälkeen porukka haluaa rauhoittua ja keskustella ja kerääntyä ruokailemaan. 10kg lipo-kasan lataus vaatii jatkuvaa huomiota noin kolmen tunnin ajan, mikä eristää vähän omaan kuplaan. Samoin akuille ei tee hyvää niiden jättäminen täyteen ladatuiksi yön yli monta yötä peräkkäin. Yön aikana ne myös menettävät noin 5% niihin ladatusta virrasta. Ardun lähellä oli suuri järvi. Niitä ei Virossa näy tungokseksi asti.

Raplassa lounastimme paikallisessa ravintolassa. Spaghetti Carbonara oli erittäin hyvää. Hintataso oli ystävällinen ja palvelu hyvää. Rapla on sellainen yhden pääkadun pikkutaajama. Raplan jälkeen yövyimme aika pitkälti keskellä-ei-mitään maantien varressa, jossa kuitenkin sijaitsi hyvätasoinen motelli. Paldiskin lähellä yövyimme hotellissa. Illalla huomasin juoneeni kaksi pulloa viiniä:) Kauppaa metsästimme aika tovin älypuhelimien karttojen avulla ympäri läheistä kylää. Lopulta se löytyi.

 

Helsinki-Hämeenlinna-Tuulos-Lahti-Orimattila-Helsinki. Kahdessa päivässä.
Tänä vuonna kesä sattui toukokuulle, joten oli lähdettävä jälleen reissuun. Helsingistä Hämeenlinnaan oli jo tuttua tietä aika lailla non-event, vaikka tärinaraitojen kohdalla tunsin tyytyväisyyttä siitä että Gatin raideväli oli 97cm. Tuolla raidevälillä leveänkin tärinäraidan saa juuri pidettyä eturenkaan ja takarenkaan välissä. Kaupallisen kinnerin 80cm raidevälillä ei onnistuisi. Siirtymä Hakaniemestä Klaukkalan risteykseen, josta piennar-valtatie alkaa, aina huvittaa. 26 kilometriä 90 asteen mutkia, jyrkkiä mäkiä, liikennevaloja, rotvalleja ja monttuja. Sulkiessa kotioven menee kaksi tuntia että pääsee tien alkuun ja voi antaa hanaa.

Hämeenlinnassa menin ensin Aulangolle, josta yritin vuokrata heidän nettihinnastonsa mukaisen mökin mutta sain kuulla että "vain sadan euron mökkejä on, sesonki ei ole vielä alkanut". Ulkona +22C päivästä toiseen, toukokuu, eikä mökkien vuokrasesonki ole vielä alkanut. Nettihinnastossa mökin hinta on 60 euroa. Ne eivät ole kovin pitkiä nuo leirintäalueiden sesongit. Ajelin siitä sitten takaisin keskustaan, ja Hotelli Cumuluksesta neljän tähden huone aamiaisella 89 euroa, sata metriä torille. En tiedä kuka maksaa vanhasta karusta leirintäalueen mökistä enemmän kuin neljän tähden hotellihuoneesta keskustassa, mutta ilmeisesti heitäkin on.
Aamiaisella söin lautasellisen pekonia. Sitä kun harvoin kotona jaksaa tehdä. Nam.

Aamulla sitten Tuulosta kohti. Oli helatorstai, mutta liikenne oli yllättävän vilkasta. Paljon raskasta liikennettä tien päällä. Tarkoitus oli ottaa yhteiskuva Tuuloksen kauppakeskukseen sijoitetun Hanssin-Jukan kanssa, mutta Jukka oli sijoitettu niin tumman vitriinin perälle, ettei se ollut oikein mahdollista. Näyttelytila olisi auennut klo 11, olin paikalla klo 10. Kaikki ympärillä olevat kauppakeskuksen kaupat olivat auenneet seitsenmältä aamulla. Tuuloksen keskusta oli idyllinen pieni kylä. Kylän raitille oli rakennettu massiivinen korkea vauhtipomppu. Istuskelin reilun varttitunnin kylällä, eikä kylän läpi ajanut sinä aikana yhtään autoa. Vauhtipomppu vaikutti kuin muistolta menneestä maailmasta. Jossain haukkui koira harvakseen.

Lahden ohi ajoin ohitustietä (ei moottoritietä kuitenkaan). Lahti ei ole kulttuurimaisema, joten se on hyvä ratkaisu. Pyöräteiden käyttäminen olisi mielipuolista pitkällä reissulla. Matka-aika lähes tuplaantuisi. Kinnerin matkanopeuskaan ei oikein sovellu kevyen liikenteen väylälle. Tasaista 40 km/h jatkuvaa loivaa alamäkeä Lahti jäi taakse nopeasti, vilkkaan liikenteen alueella pitää mielellään vauhtia. Lahden eteläpuolella tapasin kinneristikollegan, jonka kanssa käydyn neuvonpidon jälkeen päätin ajaa Orimattilan kautta kotiin. Lataaminen olisi varmempaa Orimattilassa. Juuri ennen kylää vasemmalla puolen löytyikin hyvä huoltamo-kuppila, jossa kaikki mahdollistui.

Kokonaisajomatkaa tuli yhden päivän aikana 200,2km, mikä on uusi ennätys. Vanha oli 186km. Kyseessä on aika pitkälle maximit, kuskilta alkaa loppua takapuolen ja jalkojen kunto. Länsimäkeen saakka päivän keskinopeus oli 27,5 km/h. Se on myös aika maksimi matkakuormatulla Gatilla. Ehkä sadan kilometrin keskarin saisi puskemalla jonnekin reiluun 28 km/h, mutta siinä se limitti alkaa tulla vastaan. Ylämäissä vauhti tippuu niin paljon, ja niitä pitkiä ylämäkiä maantiellä riittää. Jossain Virossa keskarin voisi saada +30 km/h, kun siellä ei ole ylämäkiä. Mittari on tarkkuuskalibroitu mittaamalla renkaan kulkema matka maassa. Kahden päivän ajomatka oli 321km. Sähkönkulutus maantiellä 27,5 km/h keskinopeudella on tasainen 12wh/km. Kaupunkiajossa menee noin 14wh/km. 35Ah akussa on käyttökelpoisia wattitunteja aika tarkkaan 1500.